Mietiskelin ensilumien tullessa
Tenon varteen lokakuun puolivälissä, että ei kai pilkkireissuja tarvitse
kevääseen odotella, pilkkiähän voi heti kun järvissä on miehen kantava jää.
Velipoika Arvi kävi testaamassa lähistön järvet lokakuun lopulla ja henkeä
haukkoen soitti, että syönti on kiivasta ja minä olin pelkkänä korvana, niin ja
työreissulla Venäjällä...
Pyhitin siis marraskuun puolivälin päivät pilkkireissulle. Joukkoon liittyi vielä Pargaasin pojka Tapani, jota olemme vuosien varrella alkaneet kutsua taimen-Tapaniksi.
Marraskuun alussa Tenon varren
lumet häipyivät ja samoin kävi myös Tenon alkavalle jääpeitteelle.
Ajelimme Limingan lakeuksilta Tenolle lauantaina ennen marraskuun puoltaväliä,
kun saavuimme perille, toimme myös uutta lunta kairoille.
Maanantaina pakkasimma kamppeet
rekeen ja seurueeseen liittyi vielä kaveri Karigasniemeltä, hän kuitenkin
valitsi moottorikelkan sijasta kulkuvälineeksi mönkijän. Puolenpäivän jälkeen
olimme tunturissa ja pakkasaurinko kirpaisi silmiä laavua (kota) pystytettäessä.
Jäätä oli noin 15 senttiä, joten kairaaminen oli suorastaan hauskaa.
Tapsa nykäisi ekan raudun jäälle hetkeä myöhemmin ja olishan hän hymyillytki,
mutta suupielet tökkäs korviin. Hämärä yllätti kuitenkin myöhään liikkeelle
lähteneet pilkkijät ja pakkanen nipisteli näppejä ja varpaita, joten siirryimme
nauttimaan eineksiä eri muodoissa lämpimään laavuun, illalla kävimme vielä
kuutamon loisteessa pilkillä, ei syönyt rautu silloin ja oli kylmä.
Kunnon yöunien jälkeen (9t)
heräsin ja aloin kolistelemaan laavun kaminaa siinä toivossa, että kaveritkin
heräisi - ei toiminut - keittelin kahvit ja virittelin uusia ottipelejä
pilkkeihin. Kurkistin laavun oviraosta ulos, alkaa kohta kirkastumaan. Tapsa
alkoi osoittamaan heräämisen merkkejä.
Aamun kirkastuessa siirryimme avannoille, nappasimme oottopilkeistä taimenen ja
raudun. Kokeilimme rannan läheisyydessä olevia paikkoja. Ehdotin siirtymistä
keskemmällä olevan saaren lähelle. Nopeat kairaukset ja asemiin, vartin jälkeen
Tapsa hihkaisi, nykii...hetkeä myöhemmin myös minun pilkkivapa nyökähteli,
vilkaisin avannosta, tukevaselkäinen rautu ui pilkin vierestä. Se sai veren
kiertämään ja alkava vilu häipyi... Sitten nappas vahvasti, potki ja siima
kiersi avantoa, pilkkivavan räikkä rääkäisi muovilastujen lentäessä kun eväkäs
nykäisi vajaa kymmenen metriä. Tämän syöksyn jälkeen rauhoittui, mutta kesti
useita minuutteja saada se nousemaan jäälle, Tapsa kerkes viritellä
videokameransa ja tallensi mielenkiintoisen väsytyksen. Jäälle nousi kaunis
Birkejärven rautu (n. 700 gr).
Aamupäivällä saimme vielä muutamia syömärautuja, mutta ei mainittavan kokoisia. Palasimme kotaan lämmittelemään, pistelimme poskeen lounaan tapaisen, pussikeittoja ja savulohta.
Ennen puoltapäivää ulkoa kuului lähestyvän mönkijän ääni. Velipoika Arvi tuli kans pilkille. Kaffien jälkeen suuntasimme järvelle, Arvi tiesi edellisestä reissusta hyvän ottipaikan, ja hyvännäköinen pohja siinä olikin, sopivan kokoista karikkoa. Puolen minuutin pilkkimisen jälkeen Arvi jo huuteli, että nykii ja niinpä taisi alkaa iltapäivän syönti, reilussa vartissa Arvi nykäisi jäälle kymmenkunta mukavankokoista rautua, muutama oli varsin pulska. Myös Tapani rupes nostamaan kalaa jäälle, puolessa tunnissa hän sai elämänsä pilkkisaaliin ja hymyileminen ei tuottanut vaikeuksia.
Minä taisin olla siinä vaiheessa
karikkopaikan ulkopuolella, sillä mitään ei tapahtunut. Vaihdoin paikkaa ja
tarkistin pilkin ja syötit. Jonkun ajan päästä nykäisi kunnolla ja kiinni oli,
ja mukavan kokoinen, räikkä rääkäili. Väsyttelin ja sain avannon lähelle, voi
juma mikä rautu, punainen kylki peitti lähes 5" avannon, väsyttelyä kesti taas
sen verran, että Tapsa kerkes kameransa kanssa tallentamaan taistelua...Jäälle
nousi kiloinen punamahainen, voitonhuudot kajahtivat tuntureilla.
Samasta reiästä nousi vielä muutama yli puolikiloinen.
Pojat olivat näköpilkillä ja huutelivat, että täällä ui tosi isoja. Pitäisköhän
mennä sinne ja meninkin, tuttavallisesti ihan viereen muutaman metrin päähän.
Makasin porontaljalla ja kattelin järven pohjaa, kalaa liikkui, mutta syönti
näytti menneen ohi. Minäkin näin isomuksen, joka oli saanut pojat haukkomaan
henkeä. Isomus lipui hitaasti pilkkini vierestä ohi, arvioin sen ainakin
1,5-kiloiseksi. Jonkun ajan päästä samainen kaveri tuli sukellusveneen tavoin
näköpiiriin, ui pilkin vierestä, heilutin pilkkiä ja sain körilään vilkaisemaan
sitä, nostin hiljalleen pilkkiä.. kala ui pilkin päältä ja jäi rintaevästä
koukkuun kiinni... ja silloin siima vietiin, kulunut räikkä rääkyi vaimeammalla
äänellä. Nyt oli tosi taistelu kyseessä, evästä kiinni olevaa ei niin helposti
nostetakaan ylös, väsytykseen taisi mennä kymmenkunta minuuttia...ja Tapsalla
oli menossa jo ties monesko otto raudun väsytyksestä. Sain raudun jo väsymään,
mutta kun yritin nostaa, niin se tuli poikittain avannon reunalle, vihdoin näin
pään avannossa ja nostin hiljaa, nyt se tulee, nappasin kädellä kiduksista ja
nykäisin komean raudun jäälle.
Ei ollut ihan puoltatoistakiloa vaan 1100 gr.
Palattuamme mökeille, Teno oli jämähtänyt uusiin jäihin. Lämmitimme rantasaunan kuumaksi ja "uudistuneina" miehinä aloimme "purkamaan" reissua mökillä ja heitimme muutamat rautufileet pannulle...ja kyllä kannatti käydä, sen verran suunmukaista evästä!
Elämäni paras pilkkireissu isojen rautujen suhteen. Syyspilkillä tulee varmasti käytyä toistekin, ehkä vielä tämän vuoden puolellakin. Kannattaa katsoa uutisia www.tenolle.fi
-Pena-